maanantai, 1. kesäkuu 2015

Loppukevennyksen aika: Onko Renault scenic tekninen vastine mikrobille vai elintasosairaudelle?

Ajatus alkaa nyt lipsua hoitoasioista (mutta alkavat kenties viitata selkeämmin tietynlaisen hoidon tarpeeseen) joten en edes yritä korjata suuntaa.

Murheenkryynimme, jonka liike myi meille autona, mutta jonka väitän pikemminkin olevan sähkövikojen fyysinen ilmentymä, on temppuillut melkoisesti viime aikoina. Ei pahemmin naurata kun ajokki sammuu ensimmäisen kilometrin aikana aina jos jalka heltiää kaasulta. Todella hasardia itseasiassa; liikenteessä tarkoitus on keskittyä aivan muuhuin kuin oman  auton käymiseen. Korjaamokeikat eivät ole tuottaneet tulosta; se kävi ennen ongelmien alkamista määräaikaishuollossa ja sitten vielä uudestaan. Ja menee pian taas. Hoitoketjua ei  käytännössä ole määritelty, eivätkä kaikki tahot ole edes valmiita myöntämään sairauden olemassa oloa. Etäisesti samantapainen juttu kuin erään retroviruksen kohdalla muutama vuosikymmen sitten.

Kaikki vaikuttaa olevan ok JOS sää on valmiiksi aurinkoinen ja kuiva. Tai sen ensimmäisen kilometrin jälkeen. Mutta äskettäin ajellessa väistämättä hiipi mieleen kysymys siitä, pitäisikö ranskanrutoksi (mikrobiperäinen pandemia) nimeämääni olomuotoa sittenkin kutsua elintasosairaudeksi? Sillä on kyllä oikeaoppisesti kaksiosainen (pseudolatinankielinen) nimi, suku Renault  ja laji scenic. Moni sairaus on nimetty löytäjänsä mukaan ja  jälkimmäisellä osalla voidaan viitataan ilmenemismuotoon - tässä tapauksessa siis maisemaan ja varmaan siihen, että niitä ehtii katselemaan kun odottaa hinausautoa. Renaultteja esiintyy ympäri maailmaa, mutta ne eivät tartu huonollakaan hygienialla. Tila on yleensä puhtaammin itseaiheutettu  kuin elintasosairaudet! Toisaalta tietämättömyys scenicin aiheuttamista komplikaatioista edesauttaa sille altistumista kun ei ymmärretä varoa ja sen voi saada kumppanilta tai periä sukulaiselta. Tyypillistä tartuntataudeille

Rs tulee kalliiksi eli sopii sikäli molempiin kategorioihin. Vaivan parantamiseksi kannattaisi ehdottomomasti koota moniammatillinen asiantuntijatiimi (mekaanikon lisäksi ainakin manaaja olisi tarpeen). Oireet ovat moninaiset ja saattavat muuttua. Ne kuormittavat negatiivista tunneskaalaa lievästä epätoivosta totaaliseen hihojen palamiseen ja stressiin. Viiteitä sairastumismekanismin zoonoosin kaltaiselle erityispiirteelle (kyborgoosi?) ja risteytymiselle muiden oireyhtimien kanssa on, sillä nykiminen (ihmisellä pakkoliikkeet) tarttuu ja tourettemaista kielenkäyttöäkin voi esiintyä.

Epäsopivaa molempiin kategorioihin nähden on se, diagnoosin tekemiseen ei  tarvita asiantuntijaa. Riittää, jos tunnistaa merkin.  (Sairaus)kuvaan ei sovi sekään, että Rellukärsimyksen  ennaltaehkäisy on ilmaista ja helppoa ja mahdollista kaikille.

Paradoksaalisesti itse rellulle ei ole parannusta, mutta lopullinen eroonpääseminen on mahdollista. Se tietysti maksaa - niin kuin suunnilleen kaikki nykyään. Hämmentävän moni jaksaa uskoa ihmeparantumiseen tai on alistunut vaivan kanssa elämiseen.

Toisin kuin useimpien muiden sairauksien kohdalla olisi Renaultin totaalinen poistaminen maailmanlaajuisesti mahdollista, jos halua vaan löytyisi. Salaliittoteorioihin sopivasti tietty maa ja jotkut sijoittajat kuitenkin haluavat edistää sen leviämistä. 

Kiitos ja anteeksi. Hauskaa kesää!

lauantai, 30. toukokuu 2015

Eti(i)kkaa - kun Strömsö on hukassa

Ääh! Loppuhuipennuksen sijaan tarjolla on nyt vain antikliimaksi. Pitkällisen vatvomisen jälkeen päätimme sittenkin rokotuttaa pikkutrollit TBE:tä eli puutiaisaivokuumetta vastaan. Se häijyläinen kun voi tarttua minuuteissa punkin päästyä puraisemaan ja suurelle osalla sen sairastaneista jää neurologisia oireita. Borrelioosi on paljon yleisempi. Sitä vastaan ei ole rokotetta, mutta jos punkin huomaa ajoissa ja saa irroitettu ihosta ajoissa (ennen kuin se on ollut kiinni 24h) on jo hyvät mahdollisuudet borrelioosin välttämiseen. Puremakohta punertaa yleensä aina vähän.  Sitä kannattaa aina seurata, sillä useimmiten borrelioositartunta näkyy viikon kuluttua puremasta yli viiden sentin läpimittaisena punoituksena, joka laajenee. Sen keskusosa voi vaaleta alueen kasvaessa (pahamaineinen ja onneksi nykyään jo laajasti tunnettu erythema migrans-rengas). 

Borrelioosiin tepsii  yleensä antibiootti, mutta puutiaisaivokuumetta voi ehkäistä vain etukäteen rokotuksella. Vasta 3 rokotusta antaa täyden suojan TBE:tä vastaan (ja se olisi kannattanut antaa ennen punkkikautta) ja sen jälkeenkin terveet yksilöt tarvitsevat tehosteen 5 vuoden välein ja eräät potilasryhmät 3 vuoden välein. Onneksi vain  noin joka sadas punkki kantaa TBE-virusta ja vain tietyillä alueilla (rannikolla ja suurten vesien äärellä Suomessa, Euroopassa sitä esiintyy valtavan paljon useammin).

Pahaksi onneksi asumme riskialueella. Taas yksi syy pitää Tamperetta Suomen parhaana kaupunkina, mutta ei nyt mennä siihen, kun vahinko on jo tapahtunut. Huonoa tuuria vastaan ei tietenkään koskaan voi täysin suojautua, mutta ennaltaehkäisy (tai sen yritys) on tässäkin olennaista. Ettei tarvitse jälkikäteen pakkotoistaa mielessään sitä raastavaa mantraa "Mitä jos..." 

Valitettavasti rokotteen antajasta ei todellakaan jäänyt ammattitaitoista kuvaa. Kun kysyin ihon desinfioinnista etukäteen hän sanoi, että käytäntö on nykyään, ettei pyyhitä kuin kuivalla. Tähän en kyllä löytänyt mitään perusteita, ainoastaan ihon sisälle pistettäessä ei desinfioida ja mantoux-testiä pistettäessä ei saa desinfioida.  Potilasohjauksen sai myös unohtaa heti kättelyssä, mutta sitä vartenhan minä olin mukana, joten se ei ollut ongelma. Rokottaja ei myöskään desinfioinut omia käsiään ainakaan joka potilaan jälkeen (hän ei kyllä koskenutkaan rokotettavaan paitsi sillä kädessään olleella kuivalla lapulla, good bye aseptiikka). Oletin virheellisesti aseptisen työskentelytavan olevan itsestäänselvyys kun rokotettavia on liukuhihnalta. Periaatteessa rokottaja saattaisi tartuttaa käsiensä kautta valtavan määrän ihmisiä, jos esim. päivän ensimmäisellä asiakkaalla olisi jokin ärhäkästi tarttuva mikrobi kuten norovirus. HUOM! Noron huippuaika ei kylläkään ole nyt ja edellinen pohdinta oli pelkästään hypoteettiista pohdintaa. Väärin joka tapauksessa.

Mikä vielä pahempaa niin hän pisti molempia rokotettavia erittäin alas käsivarteen. 7- ja 8-vuotiaita hieman pelotti etukäteen ja he olivat itkuisia, vaikka etukäteen rokotuksista oli puhuttu ja lohdutuspehmoeläimetkin olivat mukana. Varmuuden vuoksi  pidin aina rokotettavaa poikittain sylissäni ja kiinni niin, ettei käsi pääse liikkumaan. Niinpä huomasin vasta jälkikäteen, että molempia oli pistetty puoliväliin käsivartta eli pelottavan lähelle kohtaa, jossa ulompi hermo normaalisti kulkee! Hän ei mittaillut pistospaikkaa ainakaan näkyvästi, mutta runsas kokemus tietysti olisi voinut harjaannuttaa arviointikykyä (good bye oikean pistopaikan varmistus, meni metsään totaalisesti) ja jos olisin nähnyt ensimmäisen pistoksen en todellakaan olisi antanut pistää toista lasta noin sattumanvaraisesti. Tilanne ei ollut optimaalinen, mutta jos ei koe selviävänsä tilanteesta täytyy myöntää tilanne. Aivan hyvin hän olisi voinut sanoa, että nyt ei onnistu, perutaan koko homma. Annoin palautetta saman tien, katsotaan johtaako tämä johonkin vai ei.

Koska toiselle osapuolelle on annettava mahdollisuus vastata en mainitse firmaa nyt nimeltä. Mutta jokaisen kannattaisi todellakin tarkistaa, tietääkö tai välittääkö rokotteen antaja mihin on pistämässä. Se ei ole kuitenkaan mikään oikoa, ammattilaisen oikein toimimiseen on voitava luottaa aina. Ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien eettistä lähestymistapaa ja potilaan oikeuksia on koko ajan painotettu.  Jos jokin menee vahingossa vikaan on siitäkin informoitava. Suurella osalla rokotteenottajista ei ole hajuakaan siitä, miten homman pitäisi mennä. Normaali lihaksensisäisen rokotuksen pistosalue käsivarressa on melko pieni, kärjellään seisova tasasivuinen kolmio hartialihaksessa.  Sivut muodostuvat niin, että yläreuna kulkee olkalisäkkään reunasta 2-3 sormenleveyttä (riippuen paitsi rokottajan nakeista niin erityisesti rokotettavan koosta) alaspäin  ja kolmion kärki on kainalokuopassa. Hartialihaksen  paksuin kohta jää keskelle ja siihen, ihan keskelle, pistetään. (Yksinkertaistaen: normaalisti melkolailla keskellä käsivarren ylintä neljännestä.)  Oikeaan kohtaan pistettäessä vältetään verisuoneen tai hermoon osuminen. Lihakseen annettaessa lääkeaine ei ärsytä niin paljoa ja aine se imeytyy hitaammin ja siis turvallisemmin kuin laskimoon pistettäessä. 

20150530_143747.jpg

EI SIIS NÄIN!

Tänään on pöpöpotentiaalia ollut muutenkin ihan tarpeeksi tarjolla. Kissa pääsi karkuun. (Kun kissan huippunopeus on 50km/h ja huippujuoksijankin vain jotain 36km niin pikaspurteissa ei voi mitään. Niin kauan kun kissa ei tajua piiloutua tai mene esim. terassin alle piiloon ja pysyy suunnilleen pihalla sen voi väsyttämällä saada kiinni, mutta tämä tapaus ei noudata haluamiani pelisääntöjä.) Kun noin vartin päästä joku avasi oven sisään ponnahti ylpeä katti jotain karvaista suussaan. Saimme ajettua sen ulos(!) mutta tuliaiset jäivät eteiseen. Lähempi tarkastelu osoitti saaliin olevan litteä oravan takapään. Ei verta tai suolenpätkiä eli varmaan joku auton alle jäänyt ja jonkun toisen eläimen jemmaama aarre. Desinfiointiaineiden käyttöä ei kotioloissa suositella, mutta koska meillä käytetään sisälle erehtyvien ampiaisten tainnutukseen suihkepullossa olevaa 80% alkoholia niin ihan varmuuden vuoksi ruiskaisin sitä lattiallekin. Kotioloissa ei kuitenkaan normaalisti säilytetä lattialla raatoja. 

perjantai, 29. toukokuu 2015

Final countdown - taas vähän lähempänä tavoitetta

2/7 askelista (lukukausista) kohti hoitoalan ihmeellistä maailmaan on nyt otettu. Kehitys on ollut melkoista. Harjoittelun jälkeen teoria ja käytäntö nivoutuivat paremmin yhteen ja syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen helpottui. Aina teoria ja käytäntö eivät tietenkään menneet yksiin ja todellisuus jyräsi teorian. Toisinaan se myös osoittautui paremmaksi. 

20150531_114304.jpg

Liitteen kokohan mitataan usein kiloissa? Painavaa faktaa on kertynyt kevään mittaan.

Ennen ensimmäistä pistosharjoittelua jännitti aivan hirvittävästi ja eilen taas olisi halunnut pistää lisääkin. Kroppa reagoi ja on suunnilleen valmiina hoitomoodiin, jos käteen tarttuu mikään letkua edes etäisesti muistuttava kuten esim. laturi. Tajusin sen juuri kun varmistelin kytkentää. Sisäänmenoportin desinfiointia ei sentään tullut yritettyä.

En tiedä, huomasiko minitrolli otteiden tai lähestymistavan hienosäätyneen kun aiemmin tällä viikolla puhdistin hänen polvessa olevaa haavansa, mutta itse en voinut olla huomaamatta tai hymyilemättä. Automaattinen aseptinen työskentelytavan check list ponnahti päälle ja samalla suunnittelin toimenpiteen etukäteen eli ei enää tarvinnut pomppia edestakaisin puuttuvia tavaroita keräillen. Lohduttamisen ja rauhoittamisen lisänä oli nyt myös mukana arvio vamman laadusta (siisti, paranee nopeasti) ja potilaanohjausta eli miten voi itse hoitaa ja mitä kannattaa tai ei kannata tehdä paranemisen edistämiseksi. Pieni toimenpide ja vähän tavaraa on tietysti helpompi hallita, mutta periaate on ihan sama suuremmissakin kokonaisuuksissa.

Haluan jakaa pari pientä käytännössä testattua kikkaa:

* Hikkaan auttaa piparminttu. (HVR) 

* Vatsataudin iskettyä kun tarvitsee helposti imeytyvää ravintoa kannattaa kokeilla pakastettua (ei umpi) proteiinijuomaa. Sen voi kätevästi lusikoida jogurtin tapaan. (GHR)

perjantai, 29. toukokuu 2015

Sommartider hej hej (och adjö första studieåret)

Igår var jag nedstämd för när vi hade labben lyckades jag inte med perifer venkanylering (pvk) fast jag hade gått proceduren så många gånger genom i teorin och fast HL satt bredvid kollade/hjälpte med varje steg (utan handledning skulle vi inte heller få kanylera i det här stadiet). Mina händer darrade tydlig men jag fick nålen in i venen. Men efter det fick jag själva kanylen inte in i venen. Den skulle glida lätt in, men det gjorde det inte och inte ska man med våld trycka det in heller.  Fast handledaren hade redan på förhand berättat att det kan hända och att det lyckas bättre och bättre med erfarenhet  och vi hade ingen press på var jag ändå ganska besviken. Men man får absolut inte använda patienten (eller i det här fall en studiekompis) som försökskanin och försöka gång efter gång. Om det inte lyckas måste man dra slutsatser och i riktiga livet skulle en annan som kan kanylera bättre ha gort det. Först på kvällen när jag hade haft tid för at bearbeta saken och hade talat med en bekant om det vad hände (=inte hände) och hon hade påminnat mig att när jag börjar praktik har jag tillräcklig med övningstillfälle kändes det bättre.

keskiviikko, 27. toukokuu 2015

Cherry on the top (det bästa till sist)

Den sista föreläsning var på fredag om blodtransfusioner. Jag fick svar på en fråga som jag länge har funderat på: om en patient får flera liter blod inom en oparation vart hamnar allt de där extrablodet? Det "passar" ju bara typ 5 liter inne i kärlen. I värsta situation vid  en allvarlig blödning som inte kan stoppas är det verkligen så, att en sjukskötare transfunderar blodpåse efter blodpåse in i venerna och en annan suger utrinnande blod från operationsställe. Föreläsningen var så grundlig att när jag provade Röda korsets ABO-blodtransfusionsskolningstest fick jag strax 17/20 poäng. Det räcker med 16 att få godkänt. Efter jag hade läst hela 76 slides fick jag full poäng och var ännu mer enthusiastisk. Fast jag har alltid tyck att blod är jätteintressant hade jag aldrig läst eller hört om att man kan transfundera blod via blodmärgen (om det inte annars lyckas) och intrauteralt kan man även ge blodtransfusion via bukhålan till fostret om navelådern inte nås. Låter så scifi att jag kan inte bli vara nåt annat än imponerad!

Vi hade läkemedlsbehandlingstent igår och när jag bläddrade genom allt material från våren träffade det mig som en blixt mig: de här är bekant och jag kan det! Jag kommer ihåg hur spänt jag var före första tillfälle för att öva ge i.m. och s.c. injektion. På torsdag övar vi kanylering och fast jag inte kan det så väntar jag riktig på det. HL beskrev att en vena känns mera elastisk jämnfört med senor eller muskler och så har jag försökt att spåra mina egna vener. Hoppas ändo att alla lysnade när hon sa, att vi borde dricka tillräcklig för då är vener bättre fyllda.

20150527_164432.jpg