Murheenkryynimme, jonka liike myi meille autona, mutta jonka väitän pikemminkin olevan sähkövikojen fyysinen ilmentymä, on temppuillut melkoisesti viime aikoina. Ei pahemmin naurata kun ajokki sammuu ensimmäisen kilometrin aikana aina jos jalka heltiää kaasulta. Todella hasardia itseasiassa; liikenteessä tarkoitus on keskittyä aivan muuhuin kuin oman  auton käymiseen. Korjaamokeikat eivät ole tuottaneet tulosta; se kävi ennen ongelmien alkamista määräaikaishuollossa ja sitten vielä uudestaan. Ja menee pian taas. Hoitoketjua ei  käytännössä ole määritelty, eivätkä kaikki tahot ole edes valmiita myöntämään sairauden olemassa oloa. Etäisesti samantapainen juttu kuin erään retroviruksen kohdalla muutama vuosikymmen sitten.

Kaikki vaikuttaa olevan ok JOS sää on valmiiksi aurinkoinen ja kuiva. Tai sen ensimmäisen kilometrin jälkeen. Mutta äskettäin ajellessa väistämättä hiipi mieleen kysymys siitä, pitäisikö ranskanrutoksi (mikrobiperäinen pandemia) nimeämääni olomuotoa sittenkin kutsua elintasosairaudeksi? Sillä on kyllä oikeaoppisesti kaksiosainen (pseudolatinankielinen) nimi, suku Renault  ja laji scenic. Moni sairaus on nimetty löytäjänsä mukaan ja  jälkimmäisellä osalla voidaan viitataan ilmenemismuotoon - tässä tapauksessa siis maisemaan ja varmaan siihen, että niitä ehtii katselemaan kun odottaa hinausautoa. Renaultteja esiintyy ympäri maailmaa, mutta ne eivät tartu huonollakaan hygienialla. Tila on yleensä puhtaammin itseaiheutettu  kuin elintasosairaudet! Toisaalta tietämättömyys scenicin aiheuttamista komplikaatioista edesauttaa sille altistumista kun ei ymmärretä varoa ja sen voi saada kumppanilta tai periä sukulaiselta. Tyypillistä tartuntataudeille. 

Rs tulee kalliiksi eli sopii sikäli molempiin kategorioihin. Vaivan parantamiseksi kannattaisi ehdottomomasti koota moniammatillinen asiantuntijatiimi (mekaanikon lisäksi ainakin manaaja olisi tarpeen). Oireet ovat moninaiset ja saattavat muuttua. Ne kuormittavat negatiivista tunneskaalaa lievästä epätoivosta totaaliseen hihojen palamiseen ja stressiin. Viiteitä sairastumismekanismin zoonoosin kaltaiselle erityispiirteelle (kyborgoosi?) ja risteytymiselle muiden oireyhtimien kanssa on, sillä nykiminen (ihmisellä pakkoliikkeet) tarttuu ja tourettemaista kielenkäyttöäkin voi esiintyä.

Epäsopivaa molempiin kategorioihin nähden on se, diagnoosin tekemiseen ei  tarvita asiantuntijaa. Riittää, jos tunnistaa merkin.  (Sairaus)kuvaan ei sovi sekään, että Rellukärsimyksen  ennaltaehkäisy on ilmaista ja helppoa ja mahdollista kaikille.

Paradoksaalisesti itse rellulle ei ole parannusta, mutta lopullinen eroonpääseminen on mahdollista. Se tietysti maksaa - niin kuin suunnilleen kaikki nykyään. Hämmentävän moni jaksaa uskoa ihmeparantumiseen tai on alistunut vaivan kanssa elämiseen.

Toisin kuin useimpien muiden sairauksien kohdalla olisi Renaultin totaalinen poistaminen maailmanlaajuisesti mahdollista, jos halua vaan löytyisi. Salaliittoteorioihin sopivasti tietty maa ja jotkut sijoittajat kuitenkin haluavat edistää sen leviämistä. 

Kiitos ja anteeksi. Hauskaa kesää!

Borrelioosiin tepsii  yleensä antibiootti, mutta puutiaisaivokuumetta voi ehkäistä vain etukäteen rokotuksella. Vasta 3 rokotusta antaa täyden suojan TBE:tä vastaan (ja se olisi kannattanut antaa ennen punkkikautta) ja sen jälkeenkin terveet yksilöt tarvitsevat tehosteen 5 vuoden välein ja eräät potilasryhmät 3 vuoden välein. Onneksi vain  noin joka sadas punkki kantaa TBE-virusta ja vain tietyillä alueilla (rannikolla ja suurten vesien äärellä Suomessa, Euroopassa sitä esiintyy valtavan paljon useammin).

Pahaksi onneksi asumme riskialueella. Taas yksi syy pitää Tamperetta Suomen parhaana kaupunkina, mutta ei nyt mennä siihen, kun vahinko on jo tapahtunut. Huonoa tuuria vastaan ei tietenkään koskaan voi täysin suojautua, mutta ennaltaehkäisy (tai sen yritys) on tässäkin olennaista. Ettei tarvitse jälkikäteen pakkotoistaa mielessään sitä raastavaa mantraa "Mitä jos..." 

Valitettavasti rokotteen antajasta ei todellakaan jäänyt ammattitaitoista kuvaa. Kun kysyin ihon desinfioinnista etukäteen hän sanoi, että käytäntö on nykyään, ettei pyyhitä kuin kuivalla. Tähän en kyllä löytänyt mitään perusteita, ainoastaan ihon sisälle pistettäessä ei desinfioida ja mantoux-testiä pistettäessä ei saa desinfioida.  Potilasohjauksen sai myös unohtaa heti kättelyssä, mutta sitä vartenhan minä olin mukana, joten se ei ollut ongelma. Rokottaja ei myöskään desinfioinut omia käsiään ainakaan joka potilaan jälkeen (hän ei kyllä koskenutkaan rokotettavaan paitsi sillä kädessään olleella kuivalla lapulla, good bye aseptiikka). Oletin virheellisesti aseptisen työskentelytavan olevan itsestäänselvyys kun rokotettavia on liukuhihnalta. Periaatteessa rokottaja saattaisi tartuttaa käsiensä kautta valtavan määrän ihmisiä, jos esim. päivän ensimmäisellä asiakkaalla olisi jokin ärhäkästi tarttuva mikrobi kuten norovirus. HUOM! Noron huippuaika ei kylläkään ole nyt ja edellinen pohdinta oli pelkästään hypoteettiista pohdintaa. Väärin joka tapauksessa.

Mikä vielä pahempaa niin hän pisti molempia rokotettavia erittäin alas käsivarteen. 7- ja 8-vuotiaita hieman pelotti etukäteen ja he olivat itkuisia, vaikka etukäteen rokotuksista oli puhuttu ja lohdutuspehmoeläimetkin olivat mukana. Varmuuden vuoksi  pidin aina rokotettavaa poikittain sylissäni ja kiinni niin, ettei käsi pääse liikkumaan. Niinpä huomasin vasta jälkikäteen, että molempia oli pistetty puoliväliin käsivartta eli pelottavan lähelle kohtaa, jossa ulompi hermo normaalisti kulkee! Hän ei mittaillut pistospaikkaa ainakaan näkyvästi, mutta runsas kokemus tietysti olisi voinut harjaannuttaa arviointikykyä (good bye oikean pistopaikan varmistus, meni metsään totaalisesti) ja jos olisin nähnyt ensimmäisen pistoksen en todellakaan olisi antanut pistää toista lasta noin sattumanvaraisesti. Tilanne ei ollut optimaalinen, mutta jos ei koe selviävänsä tilanteesta täytyy myöntää tilanne. Aivan hyvin hän olisi voinut sanoa, että nyt ei onnistu, perutaan koko homma. Annoin palautetta saman tien, katsotaan johtaako tämä johonkin vai ei.

Koska toiselle osapuolelle on annettava mahdollisuus vastata en mainitse firmaa nyt nimeltä. Mutta jokaisen kannattaisi todellakin tarkistaa, tietääkö tai välittääkö rokotteen antaja mihin on pistämässä. Se ei ole kuitenkaan mikään oikoa, ammattilaisen oikein toimimiseen on voitava luottaa aina. Ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien eettistä lähestymistapaa ja potilaan oikeuksia on koko ajan painotettu.  Jos jokin menee vahingossa vikaan on siitäkin informoitava. Suurella osalla rokotteenottajista ei ole hajuakaan siitä, miten homman pitäisi mennä. Normaali lihaksensisäisen rokotuksen pistosalue käsivarressa on melko pieni, kärjellään seisova tasasivuinen kolmio hartialihaksessa.  Sivut muodostuvat niin, että yläreuna kulkee olkalisäkkään reunasta 2-3 sormenleveyttä (riippuen paitsi rokottajan nakeista niin erityisesti rokotettavan koosta) alaspäin  ja kolmion kärki on kainalokuopassa. Hartialihaksen  paksuin kohta jää keskelle ja siihen, ihan keskelle, pistetään. (Yksinkertaistaen: normaalisti melkolailla keskellä käsivarren ylintä neljännestä.)  Oikeaan kohtaan pistettäessä vältetään verisuoneen tai hermoon osuminen. Lihakseen annettaessa lääkeaine ei ärsytä niin paljoa ja aine se imeytyy hitaammin ja siis turvallisemmin kuin laskimoon pistettäessä. 

EI SIIS NÄIN!

Tänään on pöpöpotentiaalia ollut muutenkin ihan tarpeeksi tarjolla. Kissa pääsi karkuun. (Kun kissan huippunopeus on 50km/h ja huippujuoksijankin vain jotain 36km niin pikaspurteissa ei voi mitään. Niin kauan kun kissa ei tajua piiloutua tai mene esim. terassin alle piiloon ja pysyy suunnilleen pihalla sen voi väsyttämällä saada kiinni, mutta tämä tapaus ei noudata haluamiani pelisääntöjä.) Kun noin vartin päästä joku avasi oven sisään ponnahti ylpeä katti jotain karvaista suussaan. Saimme ajettua sen ulos(!) mutta tuliaiset jäivät eteiseen. Lähempi tarkastelu osoitti saaliin olevan litteä oravan takapään. Ei verta tai suolenpätkiä eli varmaan joku auton alle jäänyt ja jonkun toisen eläimen jemmaama aarre. Desinfiointiaineiden käyttöä ei kotioloissa suositella, mutta koska meillä käytetään sisälle erehtyvien ampiaisten tainnutukseen suihkepullossa olevaa 80% alkoholia niin ihan varmuuden vuoksi ruiskaisin sitä lattiallekin. Kotioloissa ei kuitenkaan normaalisti säilytetä lattialla raatoja. 

Liitteen kokohan mitataan usein kiloissa? Painavaa faktaa on kertynyt kevään mittaan.

Ennen ensimmäistä pistosharjoittelua jännitti aivan hirvittävästi ja eilen taas olisi halunnut pistää lisääkin. Kroppa reagoi ja on suunnilleen valmiina hoitomoodiin, jos käteen tarttuu mikään letkua edes etäisesti muistuttava kuten esim. laturi. Tajusin sen juuri kun varmistelin kytkentää. Sisäänmenoportin desinfiointia ei sentään tullut yritettyä.

En tiedä, huomasiko minitrolli otteiden tai lähestymistavan hienosäätyneen kun aiemmin tällä viikolla puhdistin hänen polvessa olevaa haavansa, mutta itse en voinut olla huomaamatta tai hymyilemättä. Automaattinen aseptinen työskentelytavan check list ponnahti päälle ja samalla suunnittelin toimenpiteen etukäteen eli ei enää tarvinnut pomppia edestakaisin puuttuvia tavaroita keräillen. Lohduttamisen ja rauhoittamisen lisänä oli nyt myös mukana arvio vamman laadusta (siisti, paranee nopeasti) ja potilaanohjausta eli miten voi itse hoitaa ja mitä kannattaa tai ei kannata tehdä paranemisen edistämiseksi. Pieni toimenpide ja vähän tavaraa on tietysti helpompi hallita, mutta periaate on ihan sama suuremmissakin kokonaisuuksissa.

Haluan jakaa pari pientä käytännössä testattua kikkaa:

* Hikkaan auttaa piparminttu. (HVR) 

* Vatsataudin iskettyä kun tarvitsee helposti imeytyvää ravintoa kannattaa kokeilla pakastettua (ei umpi) proteiinijuomaa. Sen voi kätevästi lusikoida jogurtin tapaan. (GHR)

Vi hade läkemedlsbehandlingstent igår och när jag bläddrade genom allt material från våren träffade det mig som en blixt mig: de här är bekant och jag kan det! Jag kommer ihåg hur spänt jag var före första tillfälle för att öva ge i.m. och s.c. injektion. På torsdag övar vi kanylering och fast jag inte kan det så väntar jag riktig på det. HL beskrev att en vena känns mera elastisk jämnfört med senor eller muskler och så har jag försökt att spåra mina egna vener. Hoppas ändo att alla lysnade när hon sa, att vi borde dricka tillräcklig för då är vener bättre fyllda.

Hoitoa on luonnollisesti monenlaista. Sitä määrittävät paitsi erilaiset tarpeet myös käytettävissä olevat resurssit.

Ennaltaehkäisy on yleensä edullisin ja tehokkain, mm. rokotukset voidaan laskea tähän kategoriaan. Yksinkertaisimmillaan ennaltaehkäisevä hoito on esim. raajojen liikuttelua tai asennonvaihtoa, jos potilas on vuodelevossa. 

Parantava hoito on toiseksi paras vaihtoehto, sillä yhden tai useamman toimenpiteen avulla saadaan tilanne korjattua.

Kuntouttavan hoidon tavoitteena on potilaan oman toimintakyvyn tukeminen.

Palliatiivinen eli oireenmukainen hoito on parantumattomasti sairaiden ja kuolevien ihmisten aktiivista, moniammatillista ja kokonaisvaltaista hoitoa silloin, kun sairaus ei ole enää parannettavissa eikä hoidon päämäärä ole elämän pidentäminen mihin hintaan hyvänsä. Yhteistyön eri ammattiryhmien välillä tulee olla saumatonta hoidon pitkäjänteisyyden, inhimillisyysden ja hyvän laadun takaamiseksi

Keskeistä on vähentää ja lievittää tuskaa ja helpottaa oloa. Kivun ja oireiden hoidon ohella keskiössä ovat myös psykologisiin, sosiaalisiin ja hengellisiin sekä elämänkatsomuksellisiin asioihin paneutuminen. Tavoitteena on mahdollisimman hyvä elämän loppuvaihetta. Elämän rajallisuus hyväksytään; palliatiivisen hoidon tehtävä on koko sairaan ihmisen ja hänen läheistensä tukeminen niin, että he voisivat elää täysipainoisesti ja laadukkaasti ja että potilas voisi kuolla arvokkaasti. Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa kuoleman lähestyessä. 

Sisätautien tentti meni läpi ja arvosanaksi tuli kolmonen. Melkein petyin, koska jotenkin olin olettanut, että sisätautien viidakon läpäisemiseksi olisi syytä olla todella valmistautunut ja ajatellut onnistuvani vasta seuraavalla kerralla. Ihan mielensäpahoittamiseen en sentään taipunut. Ja kieltämättä jotain on matkan varrella mieleenkin jäänyt. On tärkeää nähdä oireet ja reagoida nihin, eikä jäädä jumiin diagnoosiin. Usein tilanne elää koko ajan ja potilaalla on parempia ja huonompia päiviä (esim. reuma). Niinpä hoitajan täytyy osata kysyä, mikä tilanne on juuri kyseisenä päivänä JA noin yleensä. Pelkkä kysyminenkään ei riitä, on myös osattava havannoida. Potilaan kokemus on ratkaiseva. Kaikki osa-alueet vaikuttavat oireisiin ja optimaalisen hoitotuloksen saamiseksi on osattava pohtia hoitoa monipuolisesti.

På tisdag hade vi HL:s föreläsning om sårvård och där hände en undantag; tex. hennes visuella beskrivning hur man ska beständ men inte våldsam ta bort en drän och vilka saker man ska beakta (tex. undertryck) gick riktig under huden och in i hjärnan. Proceduren är rätt enkelt bara man kommer ihåhg vissa saker. Dränen ska tas bort så fort som möjligt för den ökar infektionsrisken. Man kan ge smärtlindring  vid behov redan före dränens borttagning. Dränens övre clipp måste vara öppen, annars kan den suga sig fast i vävnader pga undertrycket. Stygnet som håller drenen på ställe klipps so nära hudet som möjligt och man ska akta att inte dra den delen som har varit ovanpå på hudet genom det. Annars drar man in också  en massa mikrober. Efter borttagning av dränen ska öppningen granskas och  sårdyna läggs på. Hela proceduret dokumenteras.

Onsdag  har fallit helt bort och torsdag var den mest lyckade case övning (third time's the charm) och fredag hade vi omtentamenstillfälle för inre medicin. Det kan hända att jag klarade det, men säkert är jag inte.Viktigast är att repetera saker just före praktiken. 

Idag konstaterade jag att jag hade bjudit småtrollens kompis en vecka för tidigt till födelsedagsfest. Jättenolo! Det finns normal koma och leverkoma men varför har ingen varnat mig för tentkoma? Undrar vad annat har jag glömt eller råddat...

När jag läste den här annonsen i tidning kunde jag inte låta bli att skratta. 

Hypoxi är en  term som innebär att kroppens vävnader lider brist på syre. Hypoxi kan yttra sig som cyanos, blåfärgning av huden. Men jag tror att den här  förändringen i kroppen är inte önskevärt... Om vävnader lider länge kan situationen förvärras och till slut leder syrebrist till nekros. Idag fick jag även  prova på smärtor som ursakas av syrebrist. Att vara tvungen att springa (akut tidsbrist) två kilometer gjorde mera ont än att lyssna på Lena Philipssons sång "Det gör ont".

P.S. Nu när jag har hela tiden sagt att jag ska med jämn avstånd påminna mig om saker jag hart lärt ska jag kanske också göra det? Här kommer en grej som man kanske inte tänker först på när man tänker på sjukskötarens yrke men som är otroligt viktig: dokumentation! Vi hade en väldig intressant diskussion medan en föreläsning med AMJ för några veckor sen. Voilá!

Då en person kommer till en anstalt för vård vill man föra dokumentation, för att kunna främja patientens hälsa och välfärd. Genom att dokumentera garanterar man en kvalitativ vård och inger säkerhet genom att alla berörda kan ta del av informationen och hjälpa till på bästa sätt. En sjuksköterska har dokumentationsplikt, som ska innehålla både vårdrelaterade och medicinska vårdåtgärder. Vid dokumentation måste man komma ihåg att följa juridiska, etiska, professionella och datatekniska bestämmelser. Idag ansvarar sjukskötaren för att beskriva en patients fysiska, psykiska, sociala och andliga behov. Dessa läggs in i vårdplanen, som även innehåller patientens besvär, behov, diagnos, mål och vårdåtgärder. Systemet för dokumentation ska göras så effektivt att det på bästa sätt kan utvecklas för patientens bästa. 

Vårdarna ska göra en dokumentation över sina bedömningar och handlingar hos en patient. Om en patient har fått ett sår är det av betydelse att föra noggrann dokumentation, för att kunna följa med om sårvårdsbehandlingen haft önskad effekt eller om man måste byta behandlingsmetod. Sedan Patientjournallagen år 1986 trädde i kraft är vårdpersonalen skyldig att föra dokumentation. Alla vårdhandlingar som på något sätt strävar till att förebygga, diagnosticera, behandla, bevara hälsa eller rehabilitera ska dokumenteras. Sjuksköterskan bär det största lagstadgade ansvaret gällande kvaliteten av omvårdnaden. 

(definierad i boken av Jahren Kristoffersen et al 2006, Grundläggande omvårdnad)

Tentissä vain yksi lyhenne  eli BPH, aiheutti reaktion "en varmasti ole koskaan törmännyt". Kun googlasin sen niin muistikuvat palautuivat,  Benign prostatic hyperplasia oli tuttu terminä jo ennen sh-opiskelujakin. Niin valikoiva voi muisti olla... Vähän harmitti, koska lyhenteitä tuli googlattua ja päntättyä tuntikaupalla. Helpotus oli melkoinen kun tentti oli ohi. Ja jos en pääse läpi niin olen kyllä pettynyt. Juuri lyhenteet aiheuttavat minulle päänsärkyä, en lukuisten kertojenkaan jälkeen ole ymmärtänyt  lyhenteen tuplanegatiivisen ANCA:n (antineutrophil cytoplamic antibodies) perimmäistä olemusta, mutta toistaiseksi riittäköön, että tiedän sen liittyvän tiettyihin autoimmuunisairauksiin.

Nyt kun viimein pääsin määreisiin voisin yrittä määritellä myös yhden termin, joka itsestäni kuulostaa ihan muulle, kuin mitä se loppupeleissä on. Sana on hoitoketju. 

Hoitoketju on  diagnoosikohtainen  kirjallinen porrastettu suunnitelma potilaan hoidosta sairaanhoitopiirin sisällä. Sen tehtävänä on edistää hoidon sujuvuutta ja tehokkuutta silloin, kun potilas tarvitsee tietyn sairauden tai oireen hoidossa sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon palveluja. (tässä vaiheessa olin itse mielikuvineni jo metsässä, määritelmä on HUS:sin sivuilta). Ketjut luodaan yhteistyönä toimijoiden kesken, jotta toimivuus ja toteutuminen voidaan taata.

Hoitoketjuja laaditaan useimmiten sairauksista, jotka koskevat suuria potilasryhmiä (esim. kansantaudit) eli kaikille sairauksille ei sellaisia ole.

Hoitoketjut kuvaavat terveyskeskuksen ja toisaalta erikoissairaanhoidon sairaalan työnjakoa potilaan hoitamisen eri vaiheissa ja olen jo useammin nähnyt niitä kaaviomuodossa.  Hoitoketjussa ei anneta varsinaisia hoito-ohjeita, mutta tarvittaessa siinä voidaan viitata esimerkiksi valtakunnalliseen hoitosuositukseen. Niissä saatetaan lisäksi kuvata esimerkiksi potilasjärjestön roolia lisätiedon/tuen antajana tai sosiaalitoimen paikallista roolia kotiutumistilanteessa.

Enää yksi lukutentti, rakas nemesikseni sisätaudit odottaa uusintaottelua perjantaina. Oikeasti kirja on hyvä -kirurgian kirja oli värikuvista huolimatta vaikeampi lukea, jotenkin tuntui että lähtökohta oli NIIN lääkärilähtöinen- ja lukuaikaakin olisi ollut kuukausi. Jossain silti mätti. Vain kerran aiemmin huhtikuussa, eräissä tylsemmän puoleisissa juhlissa perjantai-iltana Uudellamaalla, suorastaan kaipasin tenttikirjaa. Ehkä luotan vanhaan sananlaskuun sen kanssa. Kolmas kerta toden sanokoon.

Lääkelaskutentti meni sen sijaan läpi ensimmäisellä kerralla, mutta jostain syystä fiilis tuloksen saamisen jälkeenkin oli yhtä synkkää kuin mainoksen uhrina hankittu mehu. Mitä ihmettä edes on kasvihiili? Polttivatko ne sen omenaraukan? Saattaisi selittää maun...

Tentinjälkeistä lukukrapulaa ei tullut, tosin sydämen läpistä tms. en sietänyt tänään lukea. Onneksi maksaa ei käsitelty kirurgiassa, joten siitä oli helppo nyt aloittaa.

Nästa ord jag googlade var förstås kyborg... Efter jag hade sett Terminator 2 och hade en skadat vrist önskade jag för julklapp att få en vrist som Terminator T101 med endoskeleton av metal hade (=det stör bara lite om du hamnar i en gigantisk hydraulisk press). Men den här nyheten är mycket häftigare! Enligt wikipedia kan dock alla konstgjorda mekaniska apparater i en människa göra personen i frågan en kyborg. Kevin Warwick, som med flit har låtit operera in en microchip i sig själv redan på 90-talet och kallar sig för den första kyborgen är av en annan åsikt... 

Imorse när jag gick till skolan stötte jag en gång till på någonting intressant. En tidsresare från 80-talet hade glömt sina skidor i backen. Han var till och med ganska optimistisk- eller så har vintrarna värkligen blivit kortare inom 30 års tid... Jag blev nu lite fundersam för kanske det var bara ett tecken från universum att lika smidigt kommer läkemedelsmatteproven gå...

Men det var inte så svårt. 5 tydliga räkneuppgifter bara. Det tog 45 minuter att räkna och 30 minuter för att försöka kolla att jag hade inte gjort någon dum tanke- eller kommafel. För det svåra är att allt måste alltid vara 100% rätt. Annars skulle patienten få lida och det är inte acceptabel. Imorgon får vi veta hur det gick.

När jag kom hem var jag så trött att jag hade en timmes power nap. För att glida in så trevligt som möjligt i  inre medicin pluggandet i kväll valde jag att titta på "En cell-sam historia" del Hormoner. TSH och adrenalin hade identisk utseende men en var gul och den andra blå. Men fast den är närmare 30 år gammal illustrerar den ännu i dag överraskande bra kroppens funktioner.

I dag hade vi case 2, altså perioperativ vård (gallblåsans operation) av en patient med alzheimers. Jag undrar fortfarande lite hur det kunde vara så svårt att hitta lämplig information om rätt sängläge för cholecystholitis-patienter strax efter operation. Jag sökte flera timmar med diversa sökord med google och i youtube på finska, engelska, svenska och tyska och hittade mer eller mindre lyckade snutt om saker omkring. Böcker som Kliininen hoitotyö, Klinisk omvårdnad, Patologia och Kirurgia hjälpte också bara delvis. Men kanske lärde jag mig ändå tillräckligt. Youtube är en underbar källa för att lära sig om vårdåtgärder. Fast man måste alltid kolla varifrån avsnitten är, annrs hamnar få fem fel som HL varnade oss. Jag var väldig överraskat när jag sökte info om benamputattion och det kom en clip med en tysk läkare. Hans  läkarrock hängde öppen, en nyckelband kom ur fickan och han hade en massiv klocka på när han gjorde sårvård. Det var patienten själv som filmade proceduren och han verkade inte alls fundera på hygienstandarden.

På eftermiddagens föreläsning konstaterade jag att efter praktiken började har vi haft ganska lite närundervisning och mycket självstudier. Jag antar att det börjar påverka mitt svenska. Jag var ju så lycklig efter de tre första månader för mitt svenska blev bättre hela tiden. Och nu har vi bara lite över en månad kvar och så blir det paus för 3 månader. 

Fast jag för tillfälle fortfarande pluggar kirurgi och inre medicin och räknar som galen för torsdagens läkemedelsmattes examination saknar jag redan nu studierna. Lite för tidigt, måste jag medge.