Viime viikon oppimissaldo oli enimmäkseen syventävää ja kertaavaa; uusia toteuttamiani hoitotoimenpiteitä olivat ainoastaan Vagifemin ja Microlaxin antaminen, joten en kertonut niistä sen enempää. Navan alapuolisia hoitotoimenpiteitä tehtäessä pätevät samat säännöt kuin muussakin hoitotyössä: potilaan informointi ja yksityisyyden kunnioittaminen, asian luonnollinen lähestyminen, rauhalliset otteet ja oikea tekniikka.

Dementiapuolen paikoista on pulaa, joten niitä voi joutua odottelemaan. Eräs potilas kyseli jatkuvasti, että koska hänelle vapautuu paikka. Niinpä olin erittäin ilahtunut hänen puolestaan, kun viikonlopun aikana  asiat olivat edenneet niin, että jo maanantaina hän pääsi lähtemään toivomaansa yksikköön. Kun näin häntä, kommentoin asiaa tyyliin että tosi kiva kun sait odottamasi paikan. Vastaus oli että miten sitä nyt olisi odottanut, kun ei koko asiasta tiennyt. Dementiasairauksiin liittyy osalla käytösoireita, mm. masennusta ja persoonallisuuden muutoksia, eikä kaikkiin voi lääkkeillä tai muilla terapiamuodoilla vaikuttaa. Ne heikentävät huomattavasti potilaiden ja varsinkin heidän omaistensa elämänlaatua. 

Aurinkoinen ja positiivinen elämänasenne ei siis välttämättä sairastumisen jälkeen säily, eikä tätä voi itse valita.

 

            VS    

Määritelmä suomalaisten kansantaudista THL:n sivuilta:

Etenevät muistisairaudet ovat Suomessa kansanterveydellinen ja -taloudellinen haaste. Muistisairauksia sairastavien ihmisten määrä kasvaa tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Muistisairaudella tarkoitetaan sairautta, joka heikentää muistia ja muita tiedonkäsittelyn (kognition) osa-alueita.  Yleisin näistä on Alzheimerin tauti ja muita ovat esimerkiksi aivoverenkiertosairauteen liittyvä muistisairaus, Lewyn kappale -tauti, Parkinsonin tautiin liittyvä muistisairaus ja otsa-ohimolohkorappeumat. Etenevät muistisairaudet  johtavat usein dementiaan. 

Dementia tarkoittaa, että muisti ja tiedonkäsittely ovat heikentyneet niin paljon, että se haittaa päivittäisistä toiminnoista selviytymistä. Dementiaa on useampaa eri muotoa.

Muistisairauksien riskitekijöihin vaikuttamalla voidaan sairauksien ilmaantuvuutta todennäköisesti vähentää. Muistisairauksien varhaisella diagnoosilla, hoidolla ja kuntoutuksella voidaan parantaa sairastuneiden toimintakykyä ja hillitä kokonaiskustannusten kasvua. 

Huteraa aasinsiltaa pitkin pääsen tästä ensimmäiseen lääkärikäyntiin talon ulkopuolella erään toisen potilaan kanssa. Hieman jännitin reissua, sillä hän on välillä harhainen ja karkaileva. Onnekseni tajusin viime perjantaina, lukuisten eri lähestymisyritysten jälkeen, että hän hermostuu todennäköisimmin kielloista. Kun onnistuin välttämään eit ja älät yhteispelimme sujui reunaehdot huomioiden jopa hienosti. Hän jopa heitti vitsin (kuljetuskeskus ei heti vastannut ja hän totesi pilke silmäkulmassa, että että ovat varman aamukahvilla) ja osoitti kykyä kykyä empatiaan, kun hän pohti että eikö minulle tule kylmä kun minulla ei ollut päällystakkia mukana. Kokemus (ja vapaus kokeilla ilman paineita tai riskejä yhdellekään osapuolelle) on erinomainen opettaja. 

Eilen maanantaina pääsin näkemään omaisen pyynnöstä koolle kutsutun hoitokokouksen, jossa oli potilaan ja omaisten lisäksi läsnä lääkäri, kotisairaanhoidon sairaanhoitaja ja nimetty omahoitaja, osaston puolesta sairaanhoitaja ja lääkäri sekä sosiaalityöntekijä. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja auttoi ymmärtämään geriatrisen puolen  hoitoketjua ja moniammatillista yhteistyötä erittäin konkreettisesti. Ja mikä tärkeintä: kaikkien osapuolten näkemykset ja kaupungin rajalliset taloudelliset resurssit huomioon ottaen saatiin reilun tunnin aikana työstettyä hoitosuunnitelma,  jonka avulla potilaan elämänlaatu toivottavasti saadaan pysymään osastojaksonkin jälkeenkin optimaalisena.

Ennen kuin alan seota vielä pahemmin edellisen lausehirviön pseudopoliittisestikorrektiin kudelmaan siirryn suosiolla lääkkeenjaon maailmaan. Teoriassa nyt ja iltavuorossa toivottavasti ihan livenä.

PS: Vähän lisätietoa jos dementian käytösoireet alkoivat kiinnostaa enemmän:

(Dementian käytösoireet ja niiden hoito, tiivistelmä tohtori.fi:ssä 03.09.2008 julkaistusta artikkelista

Masennus, apatia, levottomuus ja aggressiivisuus, persoonallisuuden muutos, psykoottiset oireet, unihäiriöt ja seksuaalisen käytöksen muutokset liittyvät yleisesti dementiasairauksiin. Outo käyttäytyminen ei kuitenkaan ole tahallista.

Masentuneen potilaan tunnistaminen vaatii asiantuntemusta. Keskivaikeaa tai vaikeaa dementiaa sairastava henkilö ei juuri pysty suullisesti ilmaisemaan masentunutta tunnetilaansa. Hän saattaa vain olla levoton, pelokas tai passiivinen. Masennuksen hoitoon on useita eri lääkevalmisteita.

Tunne-elämän latistumisesta kärsivä ei juuri iloitse tai sure kuten ennen. Hän vain on. Myös apatiaan saa apua lääkehoidosta. Omaisille persoonallisuuden muutokset ovat vaikeita asioita, tuntuu kuin hyvä, vanha, tuttu ihminen olisi liukumassa pois siitä todellisuudesta, jossa me elämme.

Harhaluulot ja aistiharhat ovat dementiapotilaan psykoottisia oireita. Ne ovat yleensä selkeitä ja niitä tulee, kun selviytyminen päivittäisistä askareista selvästi huononee. Aistiharhat eli hallusinaatiot voivat ilmetä minkä tahansa aistin alueella (näkö-, kuulo-, haju/maku-, tuntoaisti). Tavallisimpia ovat näköharhat, joita on etenkin niillä, joilla on heikentynyt näkö. 

Unihäiriöt lisääntyvät dementian edetessä. Unen laatu muuttuu, yöllisiä heräämisiä on paljon, jolloin yöunen suhteellinen määrä jää vähäiseksi. Vuorokausirytmi vaihtuu. Eniten rasittavia oireita ovat yölliset heräämiset, painajaiset ja heräämisvaiheeseen liittyvä pelokkuus. Tilannetta voidaan jonkin verran korjata lisäämällä päivisin viriketoimintaa, tarkistamalla hoitoympäristön valaistus ja äänekkyys. Unihäiriöiden syynä voi myös olla jokin muu samanaikainen sairaus ja lääkitys.

Dementoituvan potilaan seksuaalinen käyttäytyminen muuttuu vähitellen. Hänen kokemansa harhat ja epätodelliset kuvitelmat voivat vaikeuttaa parisuhdetta. Seksuaalinen aktiivisuus saattaa vähetä tai lisääntyä. 

Käytösoireet vaihtelevat dementiasairaudesta ja potilaasta itsestään riippuen. Useimpiin käytösoireisiin on saatavilla lääkehoitoa, mutta sellaisiakin oireita on, joihin lääkkeet eivät auta. Niitä ovat mm. kuljeskelu, huutelu, itsensä vahingoittaminen (raapiminen, hakkaaminen), näpistely ja kätkeminen, yliseksuaalisuus, esineiden syöminen.

Joskus auttaa lääkkeetön hoito. Silloin kannattaa kiinnittää huomiota potilaan perusteettomaan rajoittamiseen ja avuttomuuden korostamiseen, omaisten ohjaamiseen ja tukemiseen, hoitoympäristöön, oirekohtaiseen terapiaan ja virkistystoimintaan.

Lääkehoidon onnistuminen vaatii, että joku läheinen huolehtii lääkkeiden ottamisesta. Tämä korostuu erityisesti dementiapotilaiden kohdalla. Käytösoireiden tunnistaminen ja hoitaminen ovat erittäin tärkeä osa dementian hoitoa. Silti suuri osa näistä oireista jää edelleen hoitoa vaille. Tavallisia syitä siihen ovat, että oireita pidetään dementian "luonnollisena" osana, että potilaat tai omaiset pitävät oireita hävettävinä eivätkä halua niistä kertoa, tai että lääkäri ei muista oireista kysyä tai ei niitä tunnista.

Kaikkia käytösoireita ei tarvitse hoitaa lääkkeillä. Osa oireista on niin lieviä, että hoidoksi riittää oireiston luonteen selvittäminen potilaalle ja omaisille. Joskus hoitoympäristön muuttaminen kuten valaistuksen säätäminen, virikkeiden lisääminen tai liiallisten virikkeiden vähentäminen riittävät. Mikäli nämä keinot eivät riitä, kyetään suurinta osaa käytösoireista kärsivistä potilaista ratkaisevasti auttamaan lääkehoidolla. Koska dementiapotilaat ovat erityisen herkkiä sivuvaikutuksille, on tärkeätä että lääkkeitä käytetään hyvin harkitusti ja kokeneesti, ja että lääkitys aloitetaan pienimmistä annoksista hitaasti lisäten. Käytettävät lääkkeet ovat suurimmaksi osaksi psyyken häiriöiden hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä.)