Ääh! Loppuhuipennuksen sijaan tarjolla on nyt vain antikliimaksi. Pitkällisen vatvomisen jälkeen päätimme sittenkin rokotuttaa pikkutrollit TBE:tä eli puutiaisaivokuumetta vastaan. Se häijyläinen kun voi tarttua minuuteissa punkin päästyä puraisemaan ja suurelle osalla sen sairastaneista jää neurologisia oireita. Borrelioosi on paljon yleisempi. Sitä vastaan ei ole rokotetta, mutta jos punkin huomaa ajoissa ja saa irroitettu ihosta ajoissa (ennen kuin se on ollut kiinni 24h) on jo hyvät mahdollisuudet borrelioosin välttämiseen. Puremakohta punertaa yleensä aina vähän.  Sitä kannattaa aina seurata, sillä useimmiten borrelioositartunta näkyy viikon kuluttua puremasta yli viiden sentin läpimittaisena punoituksena, joka laajenee. Sen keskusosa voi vaaleta alueen kasvaessa (pahamaineinen ja onneksi nykyään jo laajasti tunnettu erythema migrans-rengas). 

Borrelioosiin tepsii  yleensä antibiootti, mutta puutiaisaivokuumetta voi ehkäistä vain etukäteen rokotuksella. Vasta 3 rokotusta antaa täyden suojan TBE:tä vastaan (ja se olisi kannattanut antaa ennen punkkikautta) ja sen jälkeenkin terveet yksilöt tarvitsevat tehosteen 5 vuoden välein ja eräät potilasryhmät 3 vuoden välein. Onneksi vain  noin joka sadas punkki kantaa TBE-virusta ja vain tietyillä alueilla (rannikolla ja suurten vesien äärellä Suomessa, Euroopassa sitä esiintyy valtavan paljon useammin).

Pahaksi onneksi asumme riskialueella. Taas yksi syy pitää Tamperetta Suomen parhaana kaupunkina, mutta ei nyt mennä siihen, kun vahinko on jo tapahtunut. Huonoa tuuria vastaan ei tietenkään koskaan voi täysin suojautua, mutta ennaltaehkäisy (tai sen yritys) on tässäkin olennaista. Ettei tarvitse jälkikäteen pakkotoistaa mielessään sitä raastavaa mantraa "Mitä jos..." 

Valitettavasti rokotteen antajasta ei todellakaan jäänyt ammattitaitoista kuvaa. Kun kysyin ihon desinfioinnista etukäteen hän sanoi, että käytäntö on nykyään, ettei pyyhitä kuin kuivalla. Tähän en kyllä löytänyt mitään perusteita, ainoastaan ihon sisälle pistettäessä ei desinfioida ja mantoux-testiä pistettäessä ei saa desinfioida.  Potilasohjauksen sai myös unohtaa heti kättelyssä, mutta sitä vartenhan minä olin mukana, joten se ei ollut ongelma. Rokottaja ei myöskään desinfioinut omia käsiään ainakaan joka potilaan jälkeen (hän ei kyllä koskenutkaan rokotettavaan paitsi sillä kädessään olleella kuivalla lapulla, good bye aseptiikka). Oletin virheellisesti aseptisen työskentelytavan olevan itsestäänselvyys kun rokotettavia on liukuhihnalta. Periaatteessa rokottaja saattaisi tartuttaa käsiensä kautta valtavan määrän ihmisiä, jos esim. päivän ensimmäisellä asiakkaalla olisi jokin ärhäkästi tarttuva mikrobi kuten norovirus. HUOM! Noron huippuaika ei kylläkään ole nyt ja edellinen pohdinta oli pelkästään hypoteettiista pohdintaa. Väärin joka tapauksessa.

Mikä vielä pahempaa niin hän pisti molempia rokotettavia erittäin alas käsivarteen. 7- ja 8-vuotiaita hieman pelotti etukäteen ja he olivat itkuisia, vaikka etukäteen rokotuksista oli puhuttu ja lohdutuspehmoeläimetkin olivat mukana. Varmuuden vuoksi  pidin aina rokotettavaa poikittain sylissäni ja kiinni niin, ettei käsi pääse liikkumaan. Niinpä huomasin vasta jälkikäteen, että molempia oli pistetty puoliväliin käsivartta eli pelottavan lähelle kohtaa, jossa ulompi hermo normaalisti kulkee! Hän ei mittaillut pistospaikkaa ainakaan näkyvästi, mutta runsas kokemus tietysti olisi voinut harjaannuttaa arviointikykyä (good bye oikean pistopaikan varmistus, meni metsään totaalisesti) ja jos olisin nähnyt ensimmäisen pistoksen en todellakaan olisi antanut pistää toista lasta noin sattumanvaraisesti. Tilanne ei ollut optimaalinen, mutta jos ei koe selviävänsä tilanteesta täytyy myöntää tilanne. Aivan hyvin hän olisi voinut sanoa, että nyt ei onnistu, perutaan koko homma. Annoin palautetta saman tien, katsotaan johtaako tämä johonkin vai ei.

Koska toiselle osapuolelle on annettava mahdollisuus vastata en mainitse firmaa nyt nimeltä. Mutta jokaisen kannattaisi todellakin tarkistaa, tietääkö tai välittääkö rokotteen antaja mihin on pistämässä. Se ei ole kuitenkaan mikään oikoa, ammattilaisen oikein toimimiseen on voitava luottaa aina. Ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien eettistä lähestymistapaa ja potilaan oikeuksia on koko ajan painotettu.  Jos jokin menee vahingossa vikaan on siitäkin informoitava. Suurella osalla rokotteenottajista ei ole hajuakaan siitä, miten homman pitäisi mennä. Normaali lihaksensisäisen rokotuksen pistosalue käsivarressa on melko pieni, kärjellään seisova tasasivuinen kolmio hartialihaksessa.  Sivut muodostuvat niin, että yläreuna kulkee olkalisäkkään reunasta 2-3 sormenleveyttä (riippuen paitsi rokottajan nakeista niin erityisesti rokotettavan koosta) alaspäin  ja kolmion kärki on kainalokuopassa. Hartialihaksen  paksuin kohta jää keskelle ja siihen, ihan keskelle, pistetään. (Yksinkertaistaen: normaalisti melkolailla keskellä käsivarren ylintä neljännestä.)  Oikeaan kohtaan pistettäessä vältetään verisuoneen tai hermoon osuminen. Lihakseen annettaessa lääkeaine ei ärsytä niin paljoa ja aine se imeytyy hitaammin ja siis turvallisemmin kuin laskimoon pistettäessä. 

20150530_143747.jpg

EI SIIS NÄIN!

Tänään on pöpöpotentiaalia ollut muutenkin ihan tarpeeksi tarjolla. Kissa pääsi karkuun. (Kun kissan huippunopeus on 50km/h ja huippujuoksijankin vain jotain 36km niin pikaspurteissa ei voi mitään. Niin kauan kun kissa ei tajua piiloutua tai mene esim. terassin alle piiloon ja pysyy suunnilleen pihalla sen voi väsyttämällä saada kiinni, mutta tämä tapaus ei noudata haluamiani pelisääntöjä.) Kun noin vartin päästä joku avasi oven sisään ponnahti ylpeä katti jotain karvaista suussaan. Saimme ajettua sen ulos(!) mutta tuliaiset jäivät eteiseen. Lähempi tarkastelu osoitti saaliin olevan litteä oravan takapään. Ei verta tai suolenpätkiä eli varmaan joku auton alle jäänyt ja jonkun toisen eläimen jemmaama aarre. Desinfiointiaineiden käyttöä ei kotioloissa suositella, mutta koska meillä käytetään sisälle erehtyvien ampiaisten tainnutukseen suihkepullossa olevaa 80% alkoholia niin ihan varmuuden vuoksi ruiskaisin sitä lattiallekin. Kotioloissa ei kuitenkaan normaalisti säilytetä lattialla raatoja.